Toimi näin, kun kohtaat feissarin

Kevät toi feissaajat taas osaksi katukuvaa. Koska nassumarkkinointi harmittaa niin monia, päätin kirjoittaa lyhyesti feissarin kohtaamisesta ja siitä, miten tästä kohtaamisesta voi selvitä kunnialla.

Käynnissä 400 metrin feissaus vuodelta 1947. Kuva: Väinö Kannisto, 1947.    Helsingin kaupunginmuseo    (CC BY 4.0).

Käynnissä 400 metrin feissaus vuodelta 1947. Kuva: Väinö Kannisto, 1947. Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0).

Tein kesällä 2006 töitä Greenpeacen feissarina. Työ ei ollut erityisen mukavaa, mutta opetti paljon mm. siitä, miten vieraille ihmisille puhutaan, miten myyntipuheita kannattaa muotoilla ja miten äkäisiltä humalaisilta juostaan karkuun. Ennen kaikkea feissaushistoriastani on kuitenkin ollut hyötyä muita feissaajia vältellessä.

Totuushan on, että kukaan ei halua kohdata feissaria. Kukapa nyt nauttisi siitä, että kadulla tuppaudutaan myymään jotakin, jota ei varsinaisesti halua ostaa, mutta josta ei ole selkeitä eettisiä tai taloudellisia perusteita kieltäytyäkään. Feissarin kohtaaminen pakottaa arvioimaan omaa suhdetta luonnonsuojeluun, ihmisoikeuksiin, kehitysyhteistyöhön tai mihin yleishyvään aiheeseen milloinkin, ja toisaalta myös arvottamaan suhtautumistaan näiden aiheiden parissa toimiviin järjestöihin. Luonto on tärkeä juttu, mutta haluanko antaa rahaa juuri Greenpeacelle? Mitä Amnesty oikeastaan tekee ja kenelle? Olenko minä henkilö, joka sanoo “ei” Suomen luonnonsuojeluliitolle?

Vaan minkäs teet. Jos liikkuu minkään suuremman kaupungin keskustassa, on todennäköistä joutua tekemisiin feissarin kanssa. Siispä: Mitä tehdä, kun kohtaat feissarin? Tässä muutama yleisvinkki.

Feissari on ihminen
Tämän postauksen “kun kohtaat karhun”-assosiaatioista huolimatta on oleellista tiedostaa, että feissarikin on ihminen. Feissari on tyypillisesti nuori, joka tekee paskaduunia siksi, että siitä saa rahaa. Hän ei halua häiritä sinua naiiviuttaan tai kiusallaan. Totta kai luonnonsuojelu tai ihmisoikeudet ovat luultavasti hänelle tärkeitä, mutta niin on myös vuokran maksaminen.

Feissari ei ole edustamansa organisaatio
Feissaaja on osa edustamaansa organisaatiota vähän samalla tavalla kuin Nordean kassavirkailija on Björn Wahlroosin kaveri. Ideologisia yhtäläisyyksiä on varmasti, mutta huomattavasti vähemmän kuin voisi luulla. Minä esimerkiksi en ollut erityisemmin tietoinen Greenpeacen toiminnasta ennen kuin työtäni varten otin siitä selvää. En vieläkään koe mitään järisyttävää hengenheimolaisuutta Greenpeacen kanssa, vaikka heitä yhden kesän ajan edustinkin, enkä missään vaiheessa ollut tekemisissä järjestön muun henkilökunnan (tai toiminnan) kanssa. Ainoat tapaamani työkaverit olivat muita feissaajia ja ainoa tekemäni työ feissausta.

Feissari haluaa tehdä työnsä hyvin
Päivän aikana feissari jututtaa satoja ihmisiä. Työssä oleellista on lukea ohikulkijoita ja jututtaa niitä, jotka vaikuttavat kiinnostuneilta tai jotka saattaisivat jututettuina kiinnostua. Kiireisiä tai kiinnostumattomia feissari haluaa välttää, koska parhaimmillaankin nämä kontaktit vievät vain turhaan aikaa ja pahimmillaan provosoivat haukkumista ja muuta ikävää käytöstä. Koska työpäivä kestää tasan niin pitkään kuin päivän myyntitavoitteen täyttämiseen menee, feissari ei tyypillisesti halua tuhlata aikaa – omaansa sen kummemmin kuin muidenkaan.

Toimi näin: huomioi, ohita ja ennakoi
Olet mitä mieltä feissaamisesta tahansa, ole ihminen ja suhtaudu feissariinkin ihmisenä. Hän ei ole yhtä kuin edustamansa organisaatio. Hän on tekemässä työtään, ja jos et ole pätkän vertaa kiinnostunut asiasta, katsekontakti ja kohtelias “ei kiitos”, “sori” tai “ei ehdi” kyllä kertoo, ettei teidän kummankaan kannata tuhlata aikaanne jutusteluun. Jos feissaaja silti aikoo näin tehdä, toinen kieltäytyminen (ja kävelyn jatkaminen) kyllä viimeistään osoittaa, ettet ole kiinnostunut.

Hyvä feissari tunnistaa vilpittömän kieltäytymisen. Huonokin uskoo sanaasi kyllä. Oleellista on välittää haluttomuutesi selkeästi ja luottaa siihen, ettei sinun kiusaamisesi ole feissaajan tarkoitus.

Kohtaamisen kivuliaisuuden taustalla olevista eettis-rahallisista tuskista sen sijaan pääsee eroon hyvin sillä, että mikäli taloudellinen asemasi sen sallii, lahjoita hyväntekeväisyyteen oma-aloitteisesti (tai jopa feissaajan kautta) hyvissä ajoin ennen kuin kohtaat liivihipin kadulla. Mikään ei hiljennä feissaria yhtä nopeasti kuin “multa menee teille jo vitonen kuussa” tai “joo, lahjoitan jo luonnonsuojeluun”.

Mikäli taloudellinen tilanteesi ei salli lahjoituksen tekemistä, voin taata, että feissausta työkseen tekevä jos kuka ymmärtää vähävaraisen elämän realiteetit. “Sori, en pysty” on vastaus, jota harva feissari edes yrittää kumota.

Mikään ei toki muuta sitä, että feissaaminen on nihkeää. Mutta kun seuraavan kerran feissari yrittää aloittaa keskustelua kanssasi, muista, että ei se herkkua hänellekään ole. Ainoa tapa handlata tilanne edes etäisesti mukavalla tavalla on lämmin mutta lievän apea – ehkä kaurismäkeläinen – molemminpuolinen alistuminen sille, että kaikki on kamalaa, mutta yritetään nyt silti jotenkin olla ihmisiksi edes toisillemme.

Ja jos silti vituttaa, lähetä palautetta organisaatiolle itselleen. Feissaria kyykyttämällä käytännöt eivät muutu ikinä.

Jos on pakko, vihaa feissausta, älä feissaria.